29.4.2018

Palmikkopolvisukat


Kun ystävä kainosti, ohimennen näyttää valokuvaa pitkistä palmikkokuvioisista villasukista ja sitten vaihtaa pian puheenaihetta, sehän otetaan haasteena. Sain idean tehdä tälle kyseiselle ystävälle pitkät, polvivillasukat palmikkokuviolla syntymäpäivälahjaksi. Olimme aiemmin keskustelleet muista tekeleistäni ja ystäväni mainitsi pitävänsä sinapinkeltaisesta väristä.

Sukkaidean saatuani kirmasin lankaostoksille ja löytööni tyytyväisenä kannoin kaksi kerää oranssahtavaa Novitan 7 veljestä -lankaa kotiin. Pysähdyin tarkastelemaan langan väriä vasta reilusti myöhemmin ja totesin tämän olevan kaukana sinapinkeltaisesta. Vaan lämpimän ruskainen -näin kevääseen kivasti sopien ;) -värihän se on tämäkin.




Aloitin alunperin sukat valmiin netistä löytämäni palmikkosukkaohjeen mukaan. Monimutkainen kuvio meni kuitenkin niin monesti pieleen, että päätin piirtää itse itselleni ohjeen, jota pystyn seuraamaan ja jossa en mene sekaisin. Tein siis tämän mallikerran:


Tein tuon oranssin keskiosan palmikon tosiaan niin, että joka toinen kierto oli vasemmalle ja joka toinen oikealle. Kierto suuntaansa tulee 8 kerroksen välein. Eli kierto vasemmalle, sitten välikerros, sitten kerros, jolla tehdään nuo pienet palmikot ja toinen välikerros, sitten kierto oikealle. Ja taas välikerros, pikkupalmikkokerros ja välikerros. Kierto vasemmalle jne.

Eli täsmäsin sekä pienten että ison kuvion kerrokset niin, että välikerrokset ovat välikerroksia kaikissa kuvioissa ja palmikot tehdään aina samoilla kerroksilla. Pikkupalmikoissa kierto tulee joka toisella kerroksella.



TARVIKKEET
Lanka                      Novita 7 veljestä, 2kerää (esim. tuo tumma oranssi väri)
Sukkapuikot           Koko 4

Koko                         39


OHJE

Varsi:
Luo 80 silmukkaa (20silmukkaa/puikko).
Neulo 38 silmukalla 2oikein-2nurin -joustinta, sitten 9 nurjaa silmukkaa, 24 silmukan verran kuviota ja 9 silmukkaa nurjaa.
Kun varsi on 10cm, neulo 2 nurjaa silmukkaa yhteen nurjan raidan ulkoreunassa. Toista kavennus 6 kertaa niin, että kavennusten välissä on 8 kerrosta (työssä on nyt 66 silmukkaa).
Kun varsi on 40cm, kavenna joustimen alueella 14 silmukkaa pois eli joustinta on tämän jälkeen 24silmukkaa.

Kantalappu:
Siirrä koko joustin yhdelle puikolle. Jätä muut silmukat odottamaan.
Neulo vahvennettua neuletta 24 kerroksen ajan eli käännä työ ja nosta ensimmäinen nurja silmukka neulomatta. Neulo muut 23 silmukkaa nurin. Käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo 1 oikein, nosta 1 neulomatta, neulo 1 oikein. Jatka tätä koko 24 silmukan ajan.
Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 24 kerroksen ajan. Neulo vielä nurjan puolen kerros.

Kantalapun kavennukset:

Sivu- ja keskisilmukat: 8 + 8 + 8.
Neulo oikealla puolella silmukoita em. vahvennettua neuletta, kunnes vasemmassa reunassa on jäljellä 9 silmukkaa. Tee ylivetokavennus. Käännä työ.
Neulo 7 silmukkaa nurin ja seuraavat 2 nurin yhteen.
Jatka näitä kavennuksia (1/kerros), kunnes sivusilmukat on kavennettu pois. HUOM! Varmista, että keskisilmukoita on koko ajan se 8 ja vain sivusilmukat vähenevät.
Jaa sitten jäljellä olevat 8 silmukkaa kahdelle puikolle.
Nosta kantalapun vasemmasta reunasta 12+1 silmukkaa ja neulo ne oikein.  Neulo II ja III puikkojen silmukoilla koko ajan mallikerran mukaista kuviota sukan kärkeen asti. Nosta kantalapun oikeasta reunasta myös 12+1 silmukkaa ja neulo ne oikein.
Puikoilla I ja IV neulotaan pohjan osalta kaikki silmukat oikein.




Kiilakavennukset:

I puikon lopussa neulo 2 s oikein yhteen ja sitten vielä viimeinen silmukka oikein. Neulo II ja III puikkojen silmukoilla koko ajan mallikerran mukaista kuviota sukan kärkeen asti. IV puikon alussa neulo 1s oikein ja tee sitten ylivetokavennus. Neulo muut silmukat oikein.
Tee väliin yksi kerros, jonka kaikki silmukat neulotaan pohjassa oikein ja päälipuolella kuvionmukaisesti.
Tee jälleen kavennukset I puikon lopussa ja IV puikon alussa.
Toista näitä kahta kerrosta, kunnes I ja IV puikkojen silmukkamäärä on jälleen 12.


Neulo jalkaterää, kunnes pikkuvarvas peittyy (eli kunnes pohjan kokonaispituus on n. 20cm). Kavenna sitten jokaisella kerroksella puikon lopussa 2 oikein yhteen ja puikon viimeinen silmukka oikein. Tee yksi välikerros. Toista näitä, kunnes jokaisella puikolla on 6 silmukkaa. Sitten tee kavennukset jokaisella kerroksella. Kun työssä on 8 silmukkaa, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele hyvin.




22.4.2018

Kesäinen hattu

Kuluvalla viikolla on saatu nauttia auringosta ja lämmöstä -keväästä. Kesää odotetaan jo kovasti. Aurinkoenergiaa sain myös tästä kesäisestä, virkatusta hatusta, jota ystäväni toivoi. Tekeleistäni suurin osa on neulottuja, joten virkkaaminen on mukavaa vaihtelua. Tämä hattuohje on vasta Novitan uusimmassa lehdessä, verkosta sitä ei vielä löytynyt. Tällä kertaa pääsin lankaostosten lisäksi kartuttamaan ohjevarastoani tuolla Novitan kesä 2018 -lehdellä. Kuten aina, muokkasin alkuperäistä ohjetta hieman vauhdissa ja kirjoitin sen tähän alle. Näitä herkullisia hattuja tehdessäni pääsin opettelemaan rapuvirkkausta. Tämä minulle uusi tuttavuus tarkoittaai kiinteiden silmukoiden tekoa takaperin. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi useita ohjeita tähän tekniikkaan ja sovelisin näkemäni perusteella oman versioni.





Koukku- ja puikkoputkilostani (säilytän näitä välineitä vuosia vanhassa Menthos-pahviputkessa) löytyy 3.5-kokoinen virkkuukoukku. Ohjeessa mainitun langan vyötteen mukaan kokojen 1.5-2 koukku sopisi tähän lankaan. Tuossa Novitan ohjeessa on kuitenkin neuvottu käyttämään koon 2.5 koukkua. Kokeilemallahan tuo jälleen selvisi, mikä koukku parhaiten sopii.
Keltaisen hatun hattuosa on reilusti beigeä väljempi, koska tein sen tuolla entuudestaan tutulla 3.5 koukulla. Keltainenkin hattu on mukavan rento, mutta koska lopputulos poikkeaa niin kovin alkuperäisen ohjeen kuvasta, päätin tehdä pienemmällä koukulla tuon toisen, beigen hatun.

Nyt on ystävällä valinnanvaraa aurinkoisiin päiviin.





Tarvikkeet                           
Lanka                                   Novita Cotton Mercericed (vajaa kerä, kerä 100g)
                                             värinä joko ihanan kirkas voikukankeltainen tai perusbeige
Virkkuukoukku                    Keltaisessa käytin koon 3.5:n koukkua
                                             Beigessä hattuosassa 2.5:n koukku ja lierissä 3:n koukku



Ohje

Virkkaa aloitusketjuksi löysähkösti 116 ketjusilmukkaa. Tämä ketju on noin 56cm pitkä.
Sulje ketju renkaaksi yhdellä piilosilmukalla.
(Minun versioni piilosilmukasta on ikään kuin tehdä kiinteä silmukka, mutta vetääkin lanka suoraan molempien lankojen läpi tekemättä lenkkejä.)

1. kerros: Tee 1 ketjusilmukka. Virkkaa jokaisen aloitusketjun silmukkaan yksi kiinteä silmukka. Kerroksessa pitäisi olla yhteensä 116 silmukkaa. Olen hiukan laiska laskemaan silmukoita tällaista rengasta virkatessa enkä mene takuuseen, että tekeleissäni kerroksilla on ohjeenmukaiset määrät silmukoita.
Sulje kerros piilosilmukalla 1. ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

2. kerros: Tee 2 ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 pylväs jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan ja sulje sitten kerros jälleen piilosilmukalla, nyt kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

3. kerros: Tee 1 ketjusilmukka. Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan. Sulje kerros taas piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

4. kerros: Tee, kuten edellinen kerros eli tee 1 ketjusilmukka. Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan. Sulje kerros taas piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

5. kerros: Tee 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 pylväs jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan ja sulje sitten kerros jälleen piilosilmukalla, nyt kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

6. kerros: Tee 1 ketjusilmukka. Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan. Sulje kerros taas piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

7. kerros: Tee, kuten edellinen kerros eli tee 1 ketjusilmukka. Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan. Sulje kerros taas piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

8. kerros: Tee 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 pylväs jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan ja sulje sitten kerros jälleen piilosilmukalla, nyt kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

9. kerros: Tee 1 ketjusilmukka. Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan. Sulje kerros taas piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

10. kerros: Tee, kuten edellinen kerros eli tee 1 ketjusilmukka. Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan. Sulje kerros taas piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

Novitan ohjeessa on piirros kerroksille 11-16, mutta minusta on helpompi seurata tekstimuotoista ohjetta ja siksi kirjoitankin seuraavat kerrokset tähän auki. kerroksien 11-16 jälkeen työssä pitäisi olla 120 silmukkaa:

11. kerros: Tee 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa 6 pylvästä, jätä valiin 1 silmukka ja virkkaa seuraavaan silmukkaan kaikki nämä: 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka ja 1 pylväs. Jätä väliin 1 silmukka. *Virkkaa 7 pylvästä, jätä väliin 2 silmukkaan, virkkaa jälleen seuraavaan silmukkaan kaikki nämä: 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka ja 1 pylväs. Jätä 2 silmukkaa väliin.* toista ** 8 kertaa. Virkkaa 7 pylvästä, jätä 1 silmukka väliin, virkkaan seuraavaan silmukkaan jälleen kaikki nämä:  1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka ja 1 pylväs. Jätä väliin 1 silmukka. Sulje kerros piilosilmukalla kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alusta.

12. kerros: Tee 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa 6 pylvästä, jätä väliin 2 silmukkaa. Virkkaan seuraavaan silmukaan 5 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukkaa. *Virkkaa 7 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukkaa. Tee seuraavaan silmukkaan 5 pylvästä.* Toista ** 8 kertaa. Virkkaa 7 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukkaa. Tee seuraavaan silmukkaan 5 pylvästä ja jätä jälleen väliin 2 silmukkaa. Sulje kerros piilosilmukalla kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alusta.

13. kerros: Tee 3 ketjusilmukkaa. Jätä 2 silmukkaa väliin. Virkkaa seuraavaan silmukkaan kaikki nämä: 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka ja 1 pylväs. Jätä väliin 2 silmukkaa. Tee 2 pylvästä, 3 puolipylvästä ja 1 pylväs (jokainen omaan silmukkaansa). *Tee 1 pylväs. Jätä väliin 2 silmukkaa ja virkkaa seuraavaan silmukkaan kaikki nämä: 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka ja 1 pylväs. Virkkaa 2 pylvästä, 3 puoli pylvästä ja 1 pylväs.* Toista ** 8 kertaa. Tee 1 pylväs, jätä 2 silmukkaa väliin. Virkkaa seuraavaan silmukkaan kaikki nämä: 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka ja 1 pylväs. Jätä väliin 2 silmukkaa. Tee 2 pylvästä, 3 puolipylvästä ja 1 pylväs (jokainen omaan silmukkaansa). Sulje kerros piilosilmukalla kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alusta.

14. kerros: Tee 3 ketjusilmukka. Jätä väliin 2 silmukkaa. Tee seuraavaan silmukkaan 5 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukkaa. Tee 6 pylvästä. *Tee 1 pylväs. Jätä välin 2 silmukkaa. Virkkaa seuraavaan silmukkaan 5 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukkaa. Virkkaa 6 pylvästä.* Toista ** 8 kertaa. Tee 1 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukkaa. Tee 6 pylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alusta.

15. kerros: Tee 3 ketjusilmukkaa. Tee 1 pylväs. Tee 3 puolipylvästä. Tee 2 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukkaa ja tee seuraavaan silmukkaan kaikki nämä: 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka ja 1 pylväs. *Tee 2 pylvästä, 3 puolipylvästä ja 2 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukaa ja tee seuraavaan silmukkaan kaikki nämä: 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka ja 1 pylväs.* Toista ** 8 kertaa. Tee 2 pylvästä, 3 puolipylvästä ja 2 pylvästä ja vielä kerran seuraavaan silmukkaan kaikki nämä: 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs, 1 ketjusilmukka ja 1 pylväs. Sulje kerros piilosilmukalla kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alusta.

16. kerros: Tee 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa 6 pylvästä, jätä väliin 2 silmukkaa. Virkkaan seuraavaan silmukaan 5 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukkaa. *Virkkaa 7 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukkaa. Tee seuraavaan silmukkaan 5 pylvästä.* Toista ** 8 kertaa. Virkkaa 7 pylvästä. Jätä väliin 2 silmukkaa. Tee seuraavaan silmukkaan 5 pylvästä ja jätä jälleen väliin 2 silmukkaa. Sulje kerros piilosilmukalla kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alusta.

17.kerros: Tee 1 ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaisen edellisen kerroksen silmukkaan, paitsi että pylväsryhmien kohdalla virkkaa aina kaksi silmukkaa yhteen. Itse tein tämän niin, että pujotin koukun sekä ensimmäisen että toisen silmukan läpi ja yhdistin ne kiinteällä silmukalla. Sulje kerros piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa. Tällä kerroksella työstä kaventuu 10 silmukkaa eli siinä on yhteensä 110 silmukkaa.

18. kerros: Tee 1 ketjusilmukka ja virkkaa jokaiseen silmukkaan 1 kiinteä silmukka. Sulje kerros piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

19. kerros: Tee 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 pylväs jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan.  Sulje kerros piilosilmukalla kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

20. kerros: Tee 1 ketjusilmukka ja virkkaa jokaiseen silmukkaan 1 kiinteä silmukka. Sulje kerros piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

21. kerros: Tee 1 ketjusilmukka ja virkkaa jokaiseen silmukkaan 1 kiinteä silmukka. Sulje kerros piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

22. kerros: Tee 3 ketjusilmukkaa. Virkkaa 1 pylväs jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan.  Sulje kerros piilosilmukalla kolmanteen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

23. kerros: Tee 1 ketjusilmukka ja virkkaa jokaiseen silmukkaan 1 kiinteä silmukka. Sulje kerros piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.



Sitten aloitetaan kavennukset:

1. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan muuten 1 kiinteä silmukka, mutta virkkaa aina 17 silmukan välein 2 silmukkaa yhteen, toista tämä siis 6 kertaa ja näin työssä on 104 silmukkaa. Siirry suoraan seuraavalle kierrokselle eli enää ei suljeta kerrosta piilosilmukoilla. HUOM! Tee 1 välikerros kiinteitä silmukoita ilman kavennuksia.

2. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukkaa. Virkkaa 10 kiinteää silmukkaa ja sitten 2 seuraavaa silmukkaa yhteen. *virkkaa 11 kiinteää silmukkaa, 2 silmukkaa yhteen*. Toista ** vielä 6 kertaa, jolloin työssä olisi 96 silmukkaa. HUOM! Tee 1 välikerros kiinteitä silmukoita ilman kavennuksia.

3. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Tee 9 kiinteää silmukkaa, 2 seuraavaa virkataan yhteen. * Tee 10 kiinteää silmukka, 2 silmukkaa yhteen.* Toista** vielä 6 kertaa, työssä 88 silmukkaa. HUOM! Tee 1 välikerros kiinteitä silmukoita ilman kavennuksia.

4. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Tee 8 kiinteää silmukkaa, 2 seuraavaa yhteen. * 9 kiinteää silmukkaa, 2 yhteen.* Toista ** vielä 7 kertaa, joten jäljelle jää 80 silmukkaa. HUOM! Tee 1 välikerros kiinteitä silmukoita ilman kavennuksia.

5. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Tee 7 kiinteää silmukkaa, 2 seuraavaa yhteen. * 8 kiinteää silmukkaa, 2 yhteen.* Toista ** vielä 7 kertaa.
HUOM! Tee 1 välikerros kiinteitä silmukoita ilman kavennuksia.

6. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Tee 6 kiinteää silmukkaa, 2 seuraavaa yhteen. * 7 kiinteää silmukkaa, 2 yhteen.* Toista ** vielä 7 kertaa. HUOM! Nyt välikerrokset jäävät pois!

7. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Tee 6 kiinteää silmukkaa, 2 seuraavaa yhteen. * 7 kiinteää silmukkaa, 2 yhteen.* Toista ** kerroksen loppuun.

8. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Tee 5 kiinteää silmukkaa, 2 seuraavaa yhteen. * 6 kiinteää silmukkaa, 2 yhteen.* Toista ** kerroksen loppuun.

9. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Tee 4 kiinteää silmukkaa, 2 seuraavaa yhteen. * 5 kiinteää silmukkaa, 2 yhteen.* Toista ** kerroksen loppuun.

10. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Tee 3 kiinteää silmukkaa, 2 seuraavaa yhteen. * 4 kiinteää silmukkaa, 2 yhteen.* Toista ** kerroksen loppuun.

11. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Tee 2 kiinteää silmukkaa, 2 seuraavaa yhteen. * 3 kiinteää silmukkaa, 2 yhteen.* Toista ** kerroksen loppuun.

12. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Tee 1 kiinteää silmukkaa, 2 seuraavaa yhteen. * 2 kiinteää silmukkaa, 2 yhteen.* Toista ** kerroksen loppuun.

13. kavennuskerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Virkkaa aina 2 yhteen. 

Jos jostain syystä silmukoita on vielä jäljellä, kavenna kunnes päälaen aukko on kaventunut kiinni. Päättele päälaen lanka hyvin.



Sitten on vuorossa lieri:
1. kerros: Tee 2 ketjusilmukkaa. Virkkaa tämän kerroksen pylväät nin, että hattuosan alareunan ensimmäinen kerros jää pylväiden sisään. *Virkkaa seuraavaan silmukkaan 2 pylvästä. Virkkaa 1 pylväs.* Toista ** kerroksen ympäri. Sulje kierros piilosilmukalla toiseen ketjusilmukkaan kerroksen alussa.

2. kerros: tee 1 ketjusilmukka. Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan 1 pylväs. Jatka suoraan seuraavalle kierrokselle.

3. kerros: virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan.

4.-15. kerros: virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan. Eli tee yhteensä 13 kerrosta kiinteitä silmukoita.

16. kerros: tee 1 kerros rapuvirkkausta eli tee kiinteitä silmukoita takaperin, vasemmalta oikealle. Tällä saat tosiaan kauniin viimeistellyn reunan lieriin. Kerroksen jälkeen katkaise ja päättele lanka hyvin. 



Päättele myös muut langanpätkät hyvin ja riennä uusi hattu päässäsi aurinkoon.



15.4.2018

IFK-villasukat -jatko pienen tytön punaisille säärystimille

Edellisessä kirjoituksessani kerroin, kuinka ystäväni urheileva tytär toivoi säärystimiä urheilujoukkueensa IFK:n logolla ja tein hänelle punaiset säärystimet valkoisella tähdellä. Seuraavana toivelistalla olivat IFK:n logolla varustetut villasukat. 
 
Mähän tykkään haasteita, joten hetkeäkään epäröimättä suostuin. Tutkin tuota itselleni hiukan vielä vieraaksi jäänyttä logoa -tai siis logoja- kuvista ja selasin muiden tekemiä upeita taideteoksia netin uumenissa. Valmista ohjetta ei tarkoitukseeni löytynyt, joten jälleen ensin kynä ja paperi, sitten puikot ja lanka käteen. 




Piirin ensin itselleni tämän kilpilogon (logo on kuvassa ylösalaisin, koska kuvion ensimmäinen kerros on tosiaan tuo ns. logon ylin kerros ja se on selkeyden vuoksi nyt piirretty kuvaan alimmaksi, numero 1 kerrokseksi:



Tarvikkeet
Puikot                           sukkapuikot koko 4
Langat                          Novita 7 veljestä valkoista pikkiriikkisen
                                     Novita 7 veljestä tummansinistä pikkiriikkisen
                                     Novita 7 veljestä harmaata pikkiriikkisen
                                     Novita 7 veljestä kirkkaanpunaista vähän enemmän

Koko                            30, pohjan pituus n. 20cm

Ohje:
Luo punaisella langalla 40 silmukkaa.
Neulo 2oikein, 2nurin -joustinta 10 kerrosta.
Neulo kaikki oikein 8 kerrosta.

Oikea sukka: (kilpilogo sukan oikealla sivulla). Aloita kuvan kerrokselta 1(ylläolevassa kuvassa alin kerros).
Neuloin sukan sivut (eli logopuolen ja kokonaan punaisen puolen erikseen tasona (eli joka toinen kerros oikein, joka toinen nurin).
Neulo 19silmukalla logoa ja toisessa erässä 21 silmukalla punaista. Kun sain työn tähän asti, päädyin lopputulokseen:
Yritin siis ensin tehdä kuvion niin, että kappaleen taakse jäi aina reilu lenkki kutakin lankaa odottamaan päättelyä. Päättelyvaiheessa, kun leikkasin lenkit auki ja aloin solmimaan lankoja yhteen, pääsi pieniä langanpätkiä karkuun ja tosiaan -lopputuloksen näette yllä. Punaisen osan olin jo saanut neulottua, sitä en lähtenyt purkamaan.
Uusi suunnitelma kehiin.


Neulo edelleen tuota logoa 19 silmukalla, mutta nyt niin, että värinvaihto kohdassa kierrä lankoja sen verran toistensa ympäri, ettei kappaleen taakse jää roikkumaan pitkää pätkää lankoja ja saat värinvaihtokohdista siistit. 

Neulo kuvio joka toinen kerros työn oikealta puolelta ja kuvassa ns. vasemmalta oikealle ja sitten joka toinen kerros työn nurjalla puolella (pidä kaikki langat kuitenkin ns. sukan sisäpuolella) ja seuraa kuviota oikealta vasemmalle. Merkkasin itselleni nurjan puolen kerroksen huomiotussilla kuvaan, jotta pysyin kärryillä kuviosta.

Kun logo on valmis, käännä työ ja ompele punainen ja logokappale yhteen reunoistaan. Päättele langanpätkät huolellisesti. Kirjo logoon harmaalla langalla vuosiluku ja kirjaimet I, F ja K. Minulla tuo harmaa jäi varsin haaleaksi, ei erotu kovinkaan selvästi logosta.




Vasen sukka: Halusin saada tuon joukkueen nimen näkymään paremmin, joten vasemman sukan varteen teinkin sitten toisen kuvion:

Eli varren joustimen jälkeen neulo 8 kerrosta kaikki oikein punaisella. 
Sitten 2kerrosta kaikki oikein valkoisella.
Sitten 15kerroksen verran kuvanmukaista kuviota (muista kiertää lankoja toistensa ympäri värinvaihtokohdissa ja tee kuva ylhäältä alaspäin ns ylösalaisin, koska neulotaan vartta ylhäältä alaspäin; laiskuus iski enkä kääntänyt tätä kuvaa ylösalaisin taulukkoon).

Tee kuviokerrokset näin: neulo aina 3 silmukkaa sinisellä oikein, tee 27 silmukan verran kuviota kuvan mukaan ja sitten 10 silmukkaa sinisellä.

Jälleen 2 kerrosta kaikki oikein valkoisella.




Tästä eteenpäin molemmat sukat samalla tavalla:
Neulo kaikki puikolliset punaisella, kaikki oikein 5 kerrosta.
Neulo sitten 2o, 2n -joustinta 6kerrosta.


Kantalappu
Neulo I puikon silmukat IV puikolle (yhteensä 20 silmukkaa) ja aloita vahvennettu neule (eli oikealla puolella *nosta 1 silmukka, neulo 1 o* ja toista näitä** koko puikollisen verran, käännä työ. Nosta 1 silmukka ja neulo loput 19 nurin. Toista näitä kerroksia niin, että kantalapun korkeus on 20 kerrosta. Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantalapun kavennukset kappaleen oikealla puolella.

Kantalapun kavennukset (silmukat: 6-8-6)
Neulo vahvennettua neuletta, ja tee reunoissa kavennukset (oikealla yliveto, nurjalla 2 nurin yhteen) niin, että keskisilmukoita on koko ajan 8 ja sivusilmukat lopulta loppuvat.

Poimi sitten kantalapun vasemmasta reunasta 10 +1 silmukkaa ja neulo ne oikein. Neulo II ja III puikkojen silmukat, poimi kantalapun oikesta reunasta 10 + 1 silmukkaa ja neulo ne oikein. Jaa vielä kantalapun 8 silmukkaa I ja IV puikoille (I ja IV puikolla 15 silmukkaa ja II & III puikoilla 10).

Kavennukset (yleensä ns. kiilakavennukset, itse teen tämän vähän omaan tyyliini)
Neulo I puikon alusta 12 silmukkaa oikein ja tee sitten ylivetokavennus, neulo viimeinen silmukka oikein. Neulo II ja III puikkojen silmukat oikein. Tee IV puikon alussa (neulo ensin 1 o) kavennus neulomalla 2 oikein yhteen. Neulo muut silmukat oikein. 
Tee 1 välikerros. Toista em. kavennukset. Tee välikerros. Jatka näin, kunnes kaikilla puikoilla on 10 silmukkaa.

Vaihda työhön valkoinen lanka ja neulo 2 kerrosta kaikki oikein valkoisella.
Sitten 6 kerrosta kaikki oikein tummansinisellä.
2 kerrosta kaikki oikein valkoisella.
Punaisella 16 kerrosta kaikki oikein.

Kärjen kavennukset
Vaihda työhön valkoinen lanka.
Neulo muut silmukat oikein, mutta kavenna aina 1 silmukan päässä puikon lopusta neulomalla 2 oikein yhteen. Tee välikerros ja toista em. kavennukset. Toista näin, kunnes jokaisella puikolla on 6 silmukkaa. Tee sitten kavennukset jokaisella kerroksella. 
Kun työssä on 8 silmukkaa, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. 

Päättele langat huolellisesti.

Minulla tuo vasemman sukan tekstilogo sijoittui pikemminkin varren etuosaan kuin sivuun, koska yritin kikkailla silmukoilla. Suosittelen noudattamaan ohjetta.

Mission completed. 


Keskenään samanlaiset sukat saa luonnollisesti tekemällä molempiin sukkiin saman kuvion varteen. Laske tällöin kuvion kohta toiseen sukkaan ns. päinvastaiseen kohtaan, kuin ohjeessani. 


Pienen tytön punaiset säärystimet IFK:n tähdellä

Ystäväni alakouluikäinen tytär harrastaa urheilua IFK:n väreissä. Neitokainen toivoi punaisia, valkoisella tähdellä varustettuja säärystimiä kevään lämmettyä ja treenien siirtyessä hallista ulkotiloihin. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.





Ensin piirsin tämän kuvion itselleni:

Ja sitten puikot käteen.


Tarvikkeet
Puikot                           sukkapuikot koko 4
Langat                          Novita 7 veljestä valkoista pikkiriikkisen
                                     Novita 7 veljestä kirkkaanpunaista vähän enemmän

Koko                            Pituus 19cm
                                     Ympärys venyvä, sopiva noin 30cm pohkeeseen


Luo 40silmukkaa valkoisella langalla.
Neulo suljettuna neuleena 2oikein, 2nurin -joustinta 8 kerrosta.
Vaihda työhön punainen lanka ja neulo kaikki silmukat oikein 16 kerroksen ajan.
Aloita sitten kuvan mukainen kuvioneule. Eli pohjana edelleen punainen, kuvio valkoisella. Neulo kuviota 22kerrosta. Koska kuvio on symmetrinen, ei ole merkitystä, neulooko sen ylhäältä alas vai alhaaltä ylöspäin.
Jatka sitten punaisella langalla vielä 32 kerrosta, kaikki oikein.
Vaihda työhön valkoinen lanka, neulo 2o, 2n -joustinta 9 kerrosta.
Seuraavalla kerroksella päättele silmukat.
Päätele langanpätkät hyvin työn nurjalle puolelle.




Ihana urheilijaneitokainen pisti säärystimet saman tien jalkaan ja nukkuikin ne jalassaan ensimmäiset yöt. 
-Onni on saada ilahduttaa-

8.4.2018

Siksak, siksak, siksak






 SIKSAK-peitto (n. 71 x 73cm)

Sain tuossa muutamia viikkoja taaksepäin ystävältä toiveen neuloa vauvalle peitto siksak-kuviolla. Syöksyin tutkimaan ohjeita netin syövereissä ja päädyin kokeilemaan tätä Novitan ohjetta: https://www.novitaknits.com/fi/fi/neuleohjeet/neulotu-siksakpeito-novita-isoveli

Mustavalkoisessa peitossa jokainen raita on 15kerrosta korkea, neulotaan 4 mustaa ja 4 valkoista raitaa.

Sinivalkopunaisessa peitossa sininen raita on 16kerrosta, valkoinen 10 ja punainen 16kerrosta, neulotaan yhteensä 3 sinistä, 4 valkoista ja 2 punaista raitaa.


Sovelsin ohjeen sopimaan omaan tarkoitukseeni ja tässä minun ohjeeni:

Tarvikkeet
Novita Isoveli-lankaa yhteensä noin 4 kerää,
                         mustavalkoisessa 2 mustaa ja 2 valkoista
                         sinivalkopunaisessa 2 kerää sinistä ja 1 kerä punaista, 1kerä valkoista,
                         joista toki jää sitten yli
Numeron 6 pitkät (bambu)puikot

Ohje
Luo yksinkertaisella (HUOM! Novitan ohjeessa tuloksena isompi peitto ja neulotaan kaksinkertaisella langalla) Isoveli-langalla 147silmukkaa.

Neulo ensimmäinen kerros työn nurjalla puolella oikein.

Aloita mallineule piirroksen 1. kerroksella; Neulo piirroksen oikeasta reunasta 12silmukkaa, toista 24silmukan mallikerta (tästä tulossa vielä oma kuvansa, mutta Novitan ohjeessa kuvat valmiina) viisi (5) kertaa ja neulo vasemman reunan 15silmukkaa.

Punaisella alleviivattu 24silmukan mallikerta toistuu. Toista kerroksia 1 ja 2.



Mustavalkoinen: Neuolo 15kerrosta mustalla, vaihda työhön valkoinen lanka ja neulo 15kerrosta. Vaihda jälleen musta lanka ja neulo 15kerrosta. Jatka näin, kunnes työssä on 4 mustaa ja 4 valkoista raitaa.

Sinivalkopunainen: Neulo 16 kerrosta sinisellä, vaihda työhön valkoinen lanka ja neulo 10 kerrosta. Vaihda työhön punainen lanka ja neulo 16 kerrosta. Vaihda jälleen valkoinen lanka, neulo 10 kerrosta ja sitten taas sinisellä langalla 16kerrosta.

Päättele viimeisen kerroksen jälkeen silmukat löyhästi. Päättele langanpätkät nätisti työn nurjalle puolelle.

                         Tässä köllöttelee mustavalkoisen peiton onnellinen uusi omistaja

7.4.2018

Kun täti puikot käteensä sai...

Käsityöt -eritoten neulominen ja virkkaaminen- sekä niiden suunnittelu ovat saaneet pysyvän paikan elämäni tilkkutäkissä. Useitakin paikkoja itseasiassa. Voi sanoa, että olen tehnyt neulonut ja virkannut koko aikuisikänä, mutta viime vuosina harrastus on vakiinnuttanut paikkansa myös arkeni tasapainottajana.

Lähipiirini saa toistuvasti minulta viestejä "mitä voisin kutoa teille?" ja "olisikos teillä jotain, mitä voisin vaikka virkata?"ja suureksi riemukseni saan toteuttaa mitä erilaisempia ideoita. Olen kutonut pipoja, lapasia ja sukkia erilaisilla kuvioilla, ilman kuvioita, pupunkorvilla ja ilman. Olen virkannut vauvalle mobilea, tehnyt pehmoleluja ja useampia vauvanpeittoja.

Mieluiten teen nopeasti valmistuvia juttuja, koska valmiin työn näkeminen ja erityisesti ilo, riemukin saajan kasvoilla ovat suurimpia syitä siihen, miksi niin kovasti käsitöistä pidän. Suurin kuitenkin on se rauha, joka mieleeni laskeutuu, kun kiireisen päivän päätteeksi saan napata puikot tai koukun käteeni ja loihtia jotakin uutta, käsinkosketeltavaa kaunista ja tarpeellista.

Käytän töideni pohjana monasti esimerkiksi Novitan neuleohjeita. Iso osa ohjeista tulee kuitenkin tehdessä, omasta päästä niin sanotusti. Leipätyöni teen muiden asioiden parissa ja toisinaan käsitöideni jälki jää kauas ammattilaistasosta, mutta ajatusta, rakkautta ja ripaus minua itseäni on jokaisessa tekeleessäni. Puhun tekeleistäni sydämellisesti, ne ovat pala minua.

Tervetuloa mukaan matkalleni silmukoiden maailmaan!

-Tilkkutäti