29.9.2018

Helmineulelapaset lapselle

Tupsupipon kaveriksi tehtailin helmineuleella lapasia lapsille.


Tarvikkeet
                                     keltainen Nalle-lanka (Novita)
                                     nro 3.5 koivupuikot, sukkapuikot
                                     virkkuukoukku tai neula lankojen päättelyyn

Koko                            mitta kämmenen alaosasta sormien kärkeen 8 (9) 10 cm


Vasen lapanen
Luo 40 silmukkaa.
Neulo 2oikein, 2nurin -joustinta 16 kerrosta.
Aloita helmineule, mutta kavenna tällä ensimmäisellä kerroksella yhteensä 4 silmukkaa (mieluiten 1/puikko) neulomalla 2 silmukkaa yhteen. Jäljelle jää 36silmukkaa. Helmineuleessa neulotaan 1 silmukka oikein, 1 nurin ja tätä toistaen koko kerros. Seuraavalla kerroksella päin vastoin, eli äskeisen oikean silmukan päälle nurja jne.
Neulo 12 (13) 14 kerrosta helmineuletta.
Seuraavalla kerroksella poimi II puikon 6 viimeistä silmukkaa hakaneulalle odottamaan. Luo tilalle 6 uutta silmukkaa.
Neulo helmineuletta, kunnes sitä on yhteensä 24 (26) 28 kerrosta.
Kavenna sitten jokaisella kerroksella I ja II puikon lopussa 2 yhteen ja I ja IV puikon alussa ylivetokavennuksella 1 silmukan päässä puikon päästä. Kun jäljellä on 2silmukkaa/puikko, katkaise lanka ja vedä se läpi silmukoista, kiristä. Päättele lanka hyvin.

Oikea lapanen
Neulo, kuten vasen, mutta jätä hakaneulalle III puikon 6 ensimmäistä silmukkaa.

Peukalo
Nosta hakaneulalla olevat 6 silmukkaa puikolle ja niiden lisäksi peukaloaukon reunasta toiset 6 silmukkaa. Jaa nämä 12 silmukkaa 3 puikolle (4silmukkaa/puikko). Neulo 10 kerrosta helmineuletta. Tee ylivetokavennus jokaisen puikon alussa, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa/puikko. Katkaise lanka, vedä se läpi silmukoista, kiristä ja päättele lanka hyvin peukalon sisäpuolelle.




Tässä ihana pieni keltaisissa asusteissaan tuubihuivi, tupsupipo ja nämä lapaset


22.9.2018

Tupsupipo lapselle

Syksyn kultaa, keltaista Nalle-lankaa... Tämä lanka houkutteli kokeilemaan tupsupipon neulomista helmineuleena. Ja aikas herkullinenhan siitä sitten tuli. Kaveriksi vielä ensi kerralla julkaistavalla ohjeella helmineululapaset ja syksy saa tulla.



Tarvikkeet
                                     kaksinkertainen keltainen Nalle-lanka (Novita)
                                     nro 3.5 koivupuikot, sukkapuikot HUOM! isommassa koossa käytä nroa 4
                                     isosilmäinen neula tupsun kiinnittämiseen ja lankojen päättelyyn

Koko                            päänympärys noin 43 (45)cm, pipo venyy hyvin (suunniteltu noin 1-vuotiaalle)
                                     korkeus (ilman tupsua) 17 (19) cm


Ohje

Luo 72 silmukkaa.
Neulo helmineuletta 44 kerrosta eli noin 15 cm. Helmineuleessa neulotaan 1 oikein, 1 nurin ja tätä toistaen koko kerros. Seuraavalla kerroksella päin vastoin, eli äskeisen oikean silmukan päälle nurja jne.

Kavennukset
Kavenna joka puikon alussa ja lopussa 1 silmukan päässä puikon päästä neulomalla 2 joko oikein tai nurin yhteen helmineuleen mukaan. Neulo väliin 2 kerrosta ilman kavennuksia. Tee sitten taas kavennukset ja sitten väliin 2 kerrosta. Toista näin, kunnes on 10 silmukkaa/puikko. Sitten tee kavennukset joka kerroksella, kunnes jäljellä on 4 silmukkaa/puikko. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi, kiristä. Päättele lanka huolellisesti pipon sisäpuolelle.

Tee iso tupsu kiertämällä lankaa lukuisia kertoja neljän sormen ympärille. Vedä kerä irti sormista ja solmi lanka tiukasti nipun puoliväliin. Leikkaa lankalenkit auki.

Ompele tupsu neulalla ja langalla tiukasti keskelle pipon päälakea. Päättele langanpää.


Tähän pipoon tein saajan äiskän toiveesta pienemmän tupsun.

15.9.2018

Palmikkopanta rusetilla

Kevään tai syksyn tuiskuja vastaan tarvitsee korvat suojata. Miten olisi neulottu panta, joka koristellaan isolla rusetilla?




Tarvikkeet
                                   Novita 7veljestä -lankaa, valkoista, alle puoli kerää
                                   nro 4 puikot, 2kpl  (joko sukkapuikot tai sitten pitkät puikot)


Panta

Luo 17 silmukkaa.  Neulo seuraavasti:
4 silmukkaa helmineuletta, 9 silmukkaa kuviota, 4 silmukkaa helmineuletta.

Helmineule tarkoittaa sitä, että joka toinen silmukka neulotaan oikein ja joka toinen nurin. Seuraavalla kerroksella nämä neulotaan samoin, eli se, mikä oli äskeisellä kerroksella oikein (eli nyt työn tällä puolella näyttää nurjalta silmukalta), neulotaan nytkin oikein.

Kuvio:
Joka toinen kierto: neulo 3 silmukkaa oikein, nosta 3 työn taakse apupuikolle, neulo 3 oikein ja 3 apupuikoilta oikein.
Joka toinen kierto: nosta 3 silmukkaa työn eteen apupuikolle, neulo 3 oikein, neulo 3 apupuikoilta oikein, neulo loput 3 oikein.
Tämä sama kuvio on palmikkosukkien keskikuviona. 

Neulo niin kauan, että kappale yltää napakasti käyttäjän pään ympäri. Päättele.

Esimerkiksi ensimmäiset 2 kerrosta voi tehdä kokonaan helmineuletta ja sitten samoin 2 viimeistä kerrosta.

Ompele pannan päät yhteen.


Rusetti

Luo esim. 15 silmukkaa. Neulo sopiva pätkä helmineuletta ja päättele silmukat.

Luo esim. 6 silmukkaa. Neulo helmineuletta, kunnes tämä pikkukappale yltää sekä rusetin että pannan ympäri rusetin keskiosaksi. Päättele-

Ompele rusetti kiinni pantaan.

8.9.2018

Tuubihuivi lapselle

Syksy saapuu ja sen ihanat värit ovat jo täällä. Ystävän lapsukainen tarvitsee huivin syksyn puhureilta suojaamaan ja toiveesta tein unelmanpehmoisen tuubihuivin. Lankana tällä kertaa Porvoosta ostettua merinovillalankaa.



Koko                            Noin 13cm x 124cm


Tarvikkeet                    2 kerää (eli yhteensä 100g) Peo 30 merino -lankaa, keltaista. Lanka 50g = 
                                     noin 100m, kutistumatonta "virgin wool":a.
                                     Nro 6 puikot
                                     Viimeistelyyn isosilmäinen neula



Ohje
Luo 24 silmukkaa. 
Neulo helmineuletta, kunnes kappale on halutun mittainen -tai kunnes lanka alkaa loppua. Helmineuleessa joka toinen silmukka neulotaan oikein ja joka toinen nurin. Seuraavalla kerroksella tehdään päinvastoin eli silmukka, joka edellisellä kerroksella on tällä puolella työtä nurja, neulotaan nyt oikein ja oikea nurin.
Päättele silmukat löyhästi


.
Ompele neulalla ja langanpätkällä kappaleen päät yhteen. Varmista, että rinkula on ns. suorassa eli ettei kappale ole mennyt mutkalle.
Päättele langanpätkät. 
Ota vastaan, mitä syksy tuo tullessaan.





Kanttarellinkeltaisesta Nalle-langasta tuli herkullinen tuubihuivi tällä samalla ohjeella.

2.9.2018

Lapsen lapaset

Lapsukaisen lapaset valmistuvat nopeasti, mutta vauvan lapasista poiketen näihin tehdään jo peukalo ja siitä sain mukavaa uutta haastetta. Lankana tutusti seiskaveikkaa, tällä kertaa tällainen kirjava versio:


Koko                                    noin 1-vuotiaan lapsen käsi

Tarvikkeet                           Novita 7veljestä lankaa
                                             sukkapuikot nro 3


VASEN LAPANEN

Luo 28 silmukkaa.
Neulo 3 kerrosta kaikki oikein, 3 kerrosta kaikki nurin suljettuna neuleena. Toista näitä kahta raitaa vielä 2 kertaa eli tee yhteensä 3 oikeaa ja 3 nurjaa raitaa.
Neulo sitten 15 kerrosta 2 oikein, 2 nurin -joustinta.
Neulo 2 kerrosta sileää neuletta.

Peukalokiila
Neulo I puikollinen kaikki oikein. Neulo IIn puikolta kaikki oikein, kunnes jäljellä on 4 silmukkaa. Tee lisäys eli tee langankierto, neulo 2 silmukkaa oikein, tee toinen langankierto ja neulo 2 silmukkaa oikein. Jatka sileää neuletta eli neulo kaikki silmukat oikein. Toista kiilan lisäykset vielä 3 kertaa (eli yhteensä 4 lisäykset) niin, että välissä on aina 2 sileää kerrosta. Lisäyksissä kiilan silmukat lisääntyvät aina kahdella.
Neulo 1 kerros kaikki oikein. Neulo vielä seuraavaa kerrosta kiilan alkuun ja nosta sitten 8 silmukkaa hakaneulalle tai apulangalle odottamaan. Luo odottamaan jätettyjen silmukoiden tilalle 2 uutta silmukaa. Neulo loput kerroksen silmukat oikein.

Neulo sileää neuletta, kunnes lapasen kämmenosa joustimesta alkaen mitattuna on noin 10 cm (tai kunnes käyttäjän etusormi peittyy.

Työssä on 30 silmukkaa.

Kärkikavennukset
Tee kavennukset aina 1 silmukan päässä puikon päätä. Neulo I puikon alussa 1 oikein, tee ylivetokavennus, neulo loppupuikollinen oikein. Neulo II puikon lopussa 3. ja 2. viimeinen silmukka oikein yhteen, neulo puikon viimeinen silmukka oikein. Neulo myös III puikon alussa 1 oikein, tee ylivetokavennus ja neulo loppupuikollinen oikein. Samoin neulo IV puikon lopussa 3. ja 2. viimeinen silmukka oikein yhteen ja neulo puikon viimeinen silmukka oikein.
Toista nämä kavennukset jokaisella kerroksella, kunnes työssä on 10 silmukkaa. Katkaise sitten lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele huolellisesti.

Peukalo
Ota odottavat silmukat hakaneulalta tai apulangalta puikoille ja nosta peukaloaukon reunoilta odottavien silmukoiden molemmilta puolilta 2 silmukkaa. Tee näillä 12 silmukalla 9 kerrosta sileää neuletta eli neulo kaikki silmukat oikein. Neulo sitten jokaisen 3 puikon lopussa 2 silmukkaa oikein yhteen, kunnes jäljellä ion 4 silmukkaa. Neulo vielä 1 silmukka oikein ja vedä muut silmukat sen yli vasemmalta oikealle. Päättele huolellisesti.


OIKEA LAPANEN
Neulotaan vasemman lapasen peilikuvaksi.
Luo 28 silmukkaa.
Neulo 3 kerrosta kaikki oikein, 3 kerrosta kaikki nurin suljettuna neuleena. Toista näitä kahta raitaa vielä 2 kertaa eli tee yhteensä 3 oikeaa ja 3 nurjaa raitaa.
Neulo sitten 15 kerrosta 2 oikein, 2 nurin -joustinta.
Neulo 2 kerrosta sileää neuletta.

Peukalokiila
Neulo I ja II puikolliset kaikki oikein. Neulo IIIn puikolta 2 silmukkaa oikein. Tee lisäys eli tee langankierto, neulo 2 silmukkaa oikein, tee toinen langankierto ja neulo 2 silmukkaa oikein. Jatka sileää neuletta eli neulo kaikki silmukat oikein. Toista kiilan lisäykset vielä 3 kertaa (eli yhteensä 4 lisäykset) niin, että välissä on aina 2 sileää kerrosta. Lisäyksissä kiilan silmukat lisääntyvät aina kahdella.
Neulo 1 kerros kaikki oikein. Neulo vielä seuraavaa kerrosta kiilan alkuun ja nosta sitten 8 silmukkaa hakaneulalle tai apulangalle odottamaan. Luo odottamaan jätettyjen silmukoiden tilalle 2 uutta silmukaa. Neulo loput kerroksen silmukat oikein.

Neulo sileää neuletta, kunnes lapasen kämmenosa joustimesta alkaen mitattuna on noin 10 cm (tai kunnes käyttäjän etusormi peittyy.

Työssä on 30 silmukkaa.

Kärkikavennukset
Tee kavennukset aina 1 silmukan päässä puikon päätä. Neulo I puikon alussa 1 oikein, tee ylivetokavennus, neulo loppupuikollinen oikein. Neulo II puikon lopussa 3. ja 2. viimeinen silmukka oikein yhteen, neulo puikon viimeinen silmukka oikein. Neulo myös III puikon alussa 1 oikein, tee ylivetokavennus ja neulo loppupuikollinen oikein. Samoin neulo IV puikon lopussa 3. ja 2. viimeinen silmukka oikein yhteen ja neulo puikon viimeinen silmukka oikein.
Toista nämä kavennukset jokaisella kerroksella, kunnes työssä on 10 silmukkaa. Katkaise sitten lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele huolellisesti.


Peukalo
Ota odottavat silmukat hakaneulalta tai apulangalta puikoille ja nosta peukaloaukon reunoilta odottavien silmukoiden molemmilta puolilta 2 silmukkaa. Tee näillä 12 silmukalla 9 kerrosta sileää neuletta eli neulo kaikki silmukat oikein. Neulo sitten jokaisen 3 puikon lopussa 2 silmukkaa oikein yhteen, kunnes jäljellä ion 4 silmukkaa. Neulo vielä 1 silmukka oikein ja vedä muut silmukat sen yli vasemmalta oikealle. Päättele huolellisesti.

Tällä ohjeella, 4n puikoilla ja Novitan DK-paksuisella Muumi-langalla tein tällaiset suloisuudet