27.10.2018

Virkattu uniriepu

Eräs pieni perhe kasvaa lähiaikoinen uudella jäsenellä ja tätähän on soveliasta juhlistaa jollakin pienellä. Päätin siis tehdä vauvalle virkatun unirievun. Netistä löytyy kasapäin upeita riepuja ja sielä minäkin inspiraationi hain. Ohjeen kuitenkin -jälleen kerran- sovelsin päästäni, koska langat ostin värien perusteella ja paksuus olikin sitten ihan muuta kuin löytämissäni ohjeissa.






Tarvikkeet
                  Riepuun
                                          Keltaista Aamu-lankaa, Novitan
                                          Harmaata Kaupunki-lankaa, Kioski, Novitan
                                          Valkoista Kaupunki-lankaa, Kioski, Novitan
                                                          Kaikkia lankoja kuluu reilusti alle puoli kerää
                                          Nro 3.5virkkuukoukku
                                          Isosilmäinen parsinneula

                  Nalleen           Valkoista Novita Cotton Soft -lankaa, ehkä noin 1/3 kerää
                                          Ihan pikkiriikkisen mustaa Novita Cotton Soft -lankaa
                                          Vanua täytteeksi
                                          Nro 3 virkkuukoukku
                                     
Riepu
Tee keltaisella langalla aloituslenkki.
Virkkaa lenkkiin 3 ketjusilmukkaa ja sitten 19 pylvästä. Sulje kerros piilosilmukalla 3. ketjusilmukkaan. Kiristä lenkki kiinni.

1. kerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka (kjs), 1 kiinteä silmukka (ks) seuraavaan pylvääseen. Jätä 1 pylväs (p) välistä ja tee seuraavaan p 3p+3kjs+3p. *Jätä 1 p väliin, tee seuraavaan p 3p + 3kjs + 3p.* Toista ** koko kerros. Sulje kerros piilosilmukalla.

2. kerros: Valkoisella langalla tee seuraavaan kahteen pylvääseen piilosilmukat, sitten 3kjs, 1p ja silmukkalenkkiin 3p + 3kjs + 3p. *Tee 2p, jätä p+ks+p väliin, tee seuraaviin pylväisiin 2p. Silmukkalenkkiin 3p+3kjs+3p.* Toista ** koko kerros. Sulje piilosilmukalla 3. kjs:aan.

3. kerroksesta eteenpäin kerrokset tehdään niin, että sakaroiden välissä, matalimmassa kohdassa tehdään 3 ks. Sakaran kärjessä silmukkaketjuun tehdään 3p + 3kjs +3p. Sakaran ja kärjen välissä tehdään 1p edellisen kerroksen pylvääseen, paitsi ylöspäin mentäessä viimeinen pylväs jätetään väliin. Voit halutessasi sulkea kerroksen aina piilosilmukalla.

Tee värit niin, että 2. kerrokselta alkaen valkoisella on 3 kerrosta, sitten 1 harmaa, 5 keltaista, 3 valkoista, 1 harmaa.

Tee viimeistelyksi 1 kerros papukaijavirkkausta eli ns. takaperin kiinteitä silmukoita.
Päättele langanpätkät huolellisesti.





Nalle
Tee aloituslenkki ja siihen 7 ks. Kiristä lenkki kiinni.
1. kerros: tee jokaisen edellisen kerroksen silmukkaan 2 ks. Kerroksella on 14 silmukkaa.
2. kerros: tee 1ks, sitten yhteen ks 2 kiinteää silmukkaa. Kerroksella on 21 silmukkaa.
3. kerros: tee 2ks, sitten yhteen ks 2 kiinteää silmukkaa. Kerroksella on 28 silmukkaa.
4. kerros: tee 3ks, sitten yhteen ks 2 kiinteää silmukkaa. Kerroksella on 35silmukkaa.
5.-7. kerrokset: tee jokaiseen silmukkaan 1ks. Kerroksella on 35 silmukkaa.
Päättele aloituslanka.
8. kerros: tee 3ks ja kavenna sitten virkkaamalla 2 yhteen. Kerroksella on 28 silmukkaa.
9. kerros: tee jokaiseen silmukkaan 1ks. Kerroksella on 28 silmukkaa.
10. kerros: tee 2ks, sitten 2yhteen. Kerroksella on 21 silmukkaa.
11. kerros: tee 1ks, sitten 2 yhteen. Kerroksella on 14 silmukkaa.
12. kerros: tee jokaiseen silmukkaan 1ks. Kerroksella on 14 silmukkaa.
Täytä pallero vanulla.
13. kerros: virkkaa 2yhteen koko kerroksen ajan. Kerroksella on 7 silmukkaa. Tarvittaessa tee vielä muutama langan läpiveto, jotta saat suuosan riittävän umpeen.
Katkaisen lanka ja vedä se läpi silmukasta. Jätä reilu päättelylanka, tällä ommellaan pää kiinni riepuun.

Korvat
Virkkaa 2 ketjusilmukkaa.
Tee 1. kjs:aan 3ks ja sitten 1 kjs.
Tee jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan 2ks ja sitten 1kjs. Kerroksella on 6 silmukkaa.
Tee 1 ks, sitten yhteen silmukkaan 2ks. Lopuksi vielä 1kjs. Kerroksella on 9 silmukkaa.
Tee 1ks jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan. Kerroksella on 9 silmukkaa. Katkaise lanka ja vedä se läpi silmukasta. Jätä reilu päättelylanka ja tee toinen samanlainen korva.


Kiinnitä ensin korvat päättelylangalla ompelemalla palleroon. Sitten ompele muutamalla pistolla mustalla langalla silmät ja nenänpää nallen kasvoihin. Lopuksi kiinnitä pää huolellisesti rievun keskelle.

Kauniita unia nalleriepu kainalossa.

20.10.2018

Pilvien peitossa

Esikoisensa ollessa jo hiukan yli "vaunutteluiän" ystäväni lähetti minulle kuvan lastenvaunujen suojaverhosta ajatuksella "jos meille tulee toinen vauva, hänelle tällainen".



Kuultuani sitten kyseisen perheen kuopuksen vauvauutisen, kaivoin tuon viestin esille ja aloin tutki kalalankojen valikoimaa. Ohje on Suomen Langan sivuilta ja sieltä tilasin myös Liina-kalalangan. Tilasin kaksi rullaa, sillä verho virkataan kahdesta kerästä lankaa yhtä aikaa.


Noudatin aluksi ohjetta hyvin tarkasti. Kymmenisen kerrosta kuviota virkattuani huomasin kuitenkin, että olin noudattanut ohjetta parisenkymmentä kerrosta ylempää aloittaen, kuin mallissa. Olin tulostanut liitteen ruutupiirroksen itselleni ja siinä kohtaa olin töpännyt -kuva tulostui kyllä kokonaan, mutten huomannut, että liitteesä kuva on vain osittain, enkä huomannut tätä ajoissa. Päätin kuitenkin virkata ohjetta mukaillen verhon valmiiksi ja näin siitä tuli hieman alkuperäistä/ohjeenmukaista matalampi versio, mutta jälleen uniikki kappale. Kuten olen aiemminkin tunnustanut, virkatessa minulla saattaa hyvinkin iskeä lorvikatarri ja lasken kuviota, enkä yksittäisiä silmukoita tai tässä työssä ruutuja. Lopputulos ei siis ole suora toisinto ohjeesta, mutta pilvet ovat mukavan muhkeita ja verho pääsee suojaamaan jälleen yhden uuden ihmisenalun unta.


Koko                    korkeus 51
                             leveys alaosasta 64cm
                             leveys yläosasta 40cm
Tarvikkeet
                             2 kerää, joista menee noin puolet kummastakin, vaalean beigeä 6-säikeistä Liina-                                 kalalankaa
                            nro 2,5 virkkuukoukku
                            9 suihkuverhorengasta

Ohje tilkkutäditettynä:
Virkkaa 165 ketjusilmukkaa ja huom, virkkaa yhtäaikaa molemmista keristä eli ns kaksinkertaisella langalla.
Tee pylväs kuudenteen ketjusilmukkaan koukusta laskien. Virkkaa 1ketjusilmukka (kjs), jätä 1 silmukka yli. *Virkkaa 1pylväs (p), 1kjs, jätä 1 väliin.* Toista ** kerroksen loppuun asti, viimeisenä pylväs. Tarkista, että työssä on 80 reikäruutua (kahden pylvään väli muodostaa yhden ruudun). Tee mahdolliset korjausliikkeet. Tee 4 kjs. Käännä työ.

Viimeisimmät 4kjs ovat seuraavan kerroksen ensimmäinen pylväs ja ketjusilmukka. Tee seuraava pylväs edellisen kerroksen ruudun toiseen reunaan eli samaan kohtaan, missä edellisen kerroksen pylväs on. Jatka *virkkaa 1pylväs (p), 1kjs, jätä 1 väliin* -rytmillä koko kerros.

Tee vielä 2 kerrosta, kuten 2. kerros.





Aloita sitten ylläolevan mallikuvion mukaan virkkaus. Mustat yläreunoissa ovat itseasiassa pois kavennettuja ruutuja ja kuvion tekevät siniset, niin sanottut täytetyt ruudut. Sinisissä eli täytetyissä ruuduissa niissä ketjusilmukan sijaan virkataan pylväs edellisen kerroksen silmukkakaareen.
Jatka ruutupiirroksen mukaan, kunnes siinä alkavat kavennukset eli mustat ruudut. Kavennettaessa jätä kerroksen ensimmäinen ruutu virkkaamatta eli tee aiempien 4kjs sijaan pylväs,joka kiinnittyy suoraan 2. pylvääseen. Alkuperäisessä ohjeessa kannustetaa tarkistamaan ajoittain, että ruutumäärä säilyy oikeana. Aluksi yritin noudattaa tätä tunnollisesti, mutta jossain kohtaa yrityksen ja erehdyksen polulla totesin, että noudatan kuvaa tarkasti siltä osin, missä kohtaa tehdään edelliseen kerrokseen nähden lisää tai vähemmän mustia ruutuja enkä pitänyt tarkkaa kirjaa esimerkiksi reunojen valkoisista ruuduista.



Viimeisen kerroksen jälkeen virkkaa koko kappaleen ympäri yksi kerros kiinteitä silmukoita (ks). Virkkaa aina yhteen pylvääseen 2 ks ja sopiviin väleihin myös ks. Tarkkaa silmukkamäärää en osaa sanoa, tarkoitus on siistiä työn reunat. Kulmissa tee esimerkiksi 3-4 ks/ruutu.



Päättele langanpätkät.

Ohjeessa suositellaan työn kostuttamista ja silittämistä.
Verho kiinnitetään vaunuihin suihkuverhorenkailla reikäruutujen lävitse.



13.10.2018

Sydänvillasukat

Kun työyhteisöstä lähtee jäsen, joka vie mukanaan palan sydäntäsi, ainut oikea vastaveto on neuloa hänelle muistoksi villasukat -sydänkuvioin tottakai.


Langat                        Novita 7veljestä vaaleanpunaista, vajaa 1kerä/sukka.

Puikot                         Nro 4 sukkapuikot (koivuiset)                                   Päättelyyn virkkuukoukku tai parsinneula


Koko                          39


Ohje
Luo 80silmukkaa.
Neulo 15krs (noin 6cm) suljettuna neuleena 2oikein, 2nurin-joustinta.
Neulo sitten 38 silmukalla 2oikein, 2nurin -joustinta ja lopuilla 42 silmukalla nurjaa. Toista tätä yhteensä 10kerroksen verran.


Sitten jatketaan kuvion mukaan: neulo 38 silmukalla 2oikein, 2nurin -joustinta, 9 silmukalla nurjaa, 24 silmukalla kuviota ja taas 9 silmukalla nurjaa.
HUOM! Kun olet neulonut varren joustimen + 12 kerrosta (eli varsi on noin 11cm), kavenna 2nurjaa yhteen nurjan alueen kummassakin ulkoreunassa. Toista tällainen kavennus vielä 6 kertaa niin, että kavennuskerrosten väliin jää 8 kerrosta. Jäljellä on 66silmukkaa.
Varren kuviossa neulotaan kuvan mukaan 18kerrosta ja sitten 10 kerrosta nurjaa. Toistetaan tämä setti kahdesti. Kuvion vaaleat ruudut ovat varren kuviossa nurjia silmukoita ja väritetyt oikeita.
Sen jälkeen neulotaan 12 kerrosta 2oikein, 2 nurin -joustinta. Kerroksella, jolla aloitat joustimen, kavenna 2 silmukkaa, jotta saat tasaraidat joustimeen ja työhön 64 silmukkaa.
Tämän 12kerroksen joustimen viimeiselle kerroksella alkuperäisen joustimen (38silmukkaa) alueella kavennetaan yhteensä 14 silmukkaa pois eli jäljelle jää 24 silmukkaa joustinta.

Kantalappu
Siirrä 24 joustinsilmukkaa yhdelle puikolle.
Neulo näillä silmukoilla 24 kerrosta vahvennettua neuletta. Neulo vielä nurjan puolen kerros.

Kantalapun kavennukset (silmukat 8+8+8)
Neulo oikean puolen kerrosta, kunnes jäljellä on 9 silmukkaa. Tee ylivetokavennus, käännä työ. Nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 6 nurin ja sitten 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen. Toista näitä kahta kerrosta ja siis kavenna ns. sivusilmukat pois, keskellä pysyy 8 silmukkaa.

Nosta kantalapun oikeasta reunasta 12+1 silmukkaa. Neulo II ja III puikkojen silmukat oikein. Nosta myös vasemmasta reunasta 12 +1 silmukkaa. I ja II puikolla on nyt 17 silmukkaa ja II ja III puikoilla 13silmukkaa.

Kiilakavennukset
Kavenna joka toisella kerroksella I puikon lopussa 1 silmukan päässä puikon päästä neulomalla 2 silmukkaa yhteen  ja IV puikon alussa 1 silmukan päässä puikon alusta tekemällä ylivetokavennus. Toista kavennukset, kunnes I ja III puikolla on 12silmukkaa. II ja III puikoilla on vielä 13 silmukkaa, joten siirrä II puikolta 1 I puikolle ja III puikolta 1 IV puikolle ja kavenna vielä ne pois. Näin kaikilla puikoilla on 12 silmukkaa.


Jalkaterä
Kun kiilakavennukset on tehty, aloita sydänkuvio jalkaterään samaisen ylläolevan mallinkuvan mukaan. Neulo I ja IV puikko kokonaan oikein. II ja III puikko kuvion mukaan niin, että vaaleat ruudut ovat oikeita silmukoita ja väritetyt nurjia.
Kuvion jälkeen neulo 10 kerrosta kaikki oikein.

Kun sukan pohja on kantapää mukaan lukien 20cm (eli pikkuvarvas peittyy), tee kärkikavennukset: I ja III puikon lopussa 2 oikein yhteen ja II ja IV puikon alussa ylivetokavennus. Toista kavennukset jokaisella kerroksella, kunnes jäljellä on 2silmukkaa/puikko. Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi, kiristä ja päättele hyvin.



Ihania eläkepäiviä, armas kollega 💓

6.10.2018

Tupsupipo aikuiselle

Aiemmin julkaistu pienen lapsen tupsupipo innoitti tekemään oman version myös aikuiseen päähän.


Tässäpä ohje siihen:


Tarvikkeet
                                     kaksinkertainen keltainen Nalle-lanka (Novita)
                                     nro 4 koivupuikot, sukkapuikot
                                     isosilmäinen neula tupsun kiinnittämiseen ja lankojen päättelyyn

Koko                            päänympärys noin 52 cm, pipo venyy hyvin esim 58cm päähän                                                               korkeus (ilman tupsua) 19cm


Ohje

Luo 88 silmukkaa.
Neulo helmineuletta 46 kerrosta eli noin 16 cm. Helmineuleessa neulotaan 1 oikein, 1 nurin ja tätä toistaen koko kerros. Seuraavalla kerroksella päin vastoin, eli äskeisen oikean silmukan päälle nurja jne.

Kavennukset
Kavenna joka puikon alussa ja lopussa 1 silmukan päässä puikon päästä neulomalla 2 joko oikein tai nurin yhteen helmineuleen mukaan. Neulo väliin 1 kerros ilman kavennuksia. Tee sitten taas kavennukset ja sitten väliin 1 kerros. Toista näin, kunnes on 16 silmukkaa/puikko. Sitten tee kavennukset joka kerroksella, kunnes jäljellä on 4 silmukkaa/puikko. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi, kiristä. Päättele lanka huolellisesti pipon sisäpuolelle.


Tee iso tupsu kiertämällä lankaa lukuisia kertoja vasemman kätesi kämmenen ympärille. Vedä sitten kerä irti kädestä ja solmi lanka tiukasti nipun puoliväliin. Leikkaa lankalenkit auki.

Ompele tupsu neulalla ja langalla tiukasti keskelle pipon päälakea. Päättele langanpää.